Pannu kuumana, Gordon Ramsayn innoittamana

|
Skotlantilaissyntyinen kokki Gordon James Ramsay (s. 1966) on eräs Yhdistyneen kuningaskunnan tunnetuimmista kokeista ja televisiopersoonista. Hän on lisäksi yksi maansa kolmesta kokista, jotka ovat onnistuneet ylläpitämään arvostetun kolmen Michelin-tähden luokituksen ravintoloissaan. Ramsay on ensimmäinen skotti, joka on saanut ravintolalleen kolme Michelin-tähteä. Gordon Ramsay sai kuningattarelta vuonna 2006 arvonimen OBE (Officer of the British Empire).

Herra Ramsay ei ole oikeastaan koskaan kuulunut suosikkikokkehini, vaikka hän onkin varsin värikkään kielenkäyttönsä ansiosta varsin raikas tuulahdus. Mutta jotenkin on tuntunut, että itse pääasia eli ruoka, jää vähän miehen valtavan egon jalkoihin.

Paraikaa Suomessa Jimillä pyörivä Gordon Ramsay - Pannu kuumana (The F Word, UK, Channel 4, 2005) on kuitenkin saanut minut koukkuun. Ohjelman hieman toisenlainen lähestymistapa ja myös ruoan alkuperästä ja tuottamisesta kertovat osuudet ovat mielenkiintoista ja opettavaista katsottavaa.

Gordon Ramsayn F word -ravintolassa valmistetaan illan aikana kolmen ruokalajin ateria resepteistä, joita kotikokkikin pystyy toteuttamaan. Ateria tarjoillaan 50 vieraalle, joista kukin saa itse päättää onnistuttiinko ruuanvalmistuksessa ja kannattaako siitä maksaa. Ramsay kutsuu vieraakseen ravintolaan myös julkisuuden henkilöitä, jotka saavat illan aikana ruoanvalmistukseen liittyvä haasteita ja osallistuvat ruoka-aiheisiin keskusteluihin. Lisäksi sarjassa kuljetaan Ramsayn matkassa maailmalla etsimässä parhaimpia ainesosia ruoanvalmistukseen sekä innostavia ruokakokemuksia.

Kokeiluun lähti ensimmäiseksi annos, jonka pääraaka-aine oli rausku. Mutta koska rausku nyt sattuneesta syystä oli taas kerran päässyt Tammiston Citymarketin kalatiskiltä loppumaan, päätin vaihtaa sen kotimaiseen kuhaan. Se on lisäksi kevyemmän oloista kalaa kuin varsin raskaaksi ja rasvaiseksi ohjelmassa moitittu rausku.



KUHAA, PUNAJUURTA JA PARMESAANIA
SEKÄ PAISTETTUA MARINOITUA SALAATTIA

2 kuhafilettä
kirkastettua voita
suolaa ja pippuria myllystä
--
3 minisalaattia
suolaa ja pippuria myllystä
1-2 rkl balsamicoa
3 rkl oliiviöljyä
2-3 rosmariininoksaa
--
3 keskikokoista kypsää punajuurta kuutioina
3/4 dl kapriksia
80 g parmesaania kuutioina
1 ruukku lehtipersiljaa
2 rkl vinaigretteä (ohje jäljempänä)

Irrota minisalaattien lehdet ja huuhdo ne. Ravistele huolellisesti kuivaksi. Laita salaatinlehdet kulhoon jonne lisäät suolaa ja pippuria, balsamicoa, oliiviöljyä ja rosmariininoksat. Sekoita hyvin ja jätä maroitumaan hetkeksi.

Kypsennä kalafileet kirkastetussa voissa kuumalla pannulla. Mausta ja laita syrjään.

Laita pannulle punajuurikuutiot, kaprikset, parmesaanikuutiot, vinaigrette ja hienonnettu persilja. Sekoita ja kuumenna, kunnes juusto alkaa juuri ja juuri sulaa.

Laita salaatinlehdet toiselle kuumalle pannulle ja kääntele lämpimäksi n. 10 sekuntia.
Annostele heti lämpimille lautasille. Kokoa loput annoksesta lisäämällä kuhafile ja annostele sen päälle runsaasti punajuuri-parmesaanilisäkettä. Koristele hakatulla persiljalla.



RANSKALAINEN VINAIGRETTE
1 tl dijoninsinappia
1 1/2 rkl viinietikkaa
1 dl öljyä
(suolaa, mustapippuria)

Tai:
1/2 dl viinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Valitse joko sinappinen tai viinietikkainen salaatinkastike. Sekoitaainekset keskenään.



Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature