Kakkuja kevään tuoreille yliopppilaille osa 1

|


Toukokuun lopulla sain täytekakkutilauksen ylioppilasjuhliin 80 hengelle. Päädyin kahteen suureen juhlakakkuun. Kaksi kakkua mahdollisti myös hieman toisistaan poikkeavat makumaailmat. Olen toki leiponut täytekakkuja koko pienen ikäni, mutta ihan näin suuria ei olekaan tullut koskaan tehtyä kerralla. Oikeastaan ainut asia joka mietitytti, oli kylmätilojen riittävyys. Kakut pitikin mitoittaa siten, että ne mahtuivat vaivatta jääkaappiin. Kakkupohjien koko oli n. 30x40 cm.
Superleipuri siskoni myös auttoi hieman konsultoimalla Vahdolta käsin kuorrutteiden koostumuksen suhteen. Suuret kiitokset hänelle arvokkaista vinkeistä!

Asiakkaan toiveissa oli kesäisen raikkaita makuja, joten ensimmäisen kakun mauiksi valitsin ajankohtaan oivallisesti sopivan rapaperin ja tuoreet mansikat. Täytteessä on myös hieman persikkaa lisäämässä hedelmäisyyttä. Kuorrutteet syntyivät kermasta, rahkasta ja Sallisen vaniljakreemijauheesta. Kyseinen jauhe onkin monissa leivontablogeissa mainittu vinkki kestävämpään kuorrutteeseen. Se tekee massasta kiinteämpää ja antaa samalla hieman makua. Ei kuitenkaan liikaa. Itse käytin puoleen litraa kuohukermaa noin 0,5 dl jauhetta, jonka jälkeen lisäsin rahkan.

Vaniljakreemijauheen tuoma kiinteys olikin enemmän kuin tarpeen, koska koko leivontaprosessin ajan oli melko helteistä ja kuorrutteen kanssa oli jo muutenkin helisemässä.

Raparperihillon keitin tietysti itse:

RAPARPERIHILLO
500 g puhdistettua raparperia
6 dl hillosokeria
1 tl vaniljasokeria

Puhdista ja pilko raparperit kattilaan, lisää hillosokeri. Anna kiehua hiljalleen aluksi kannen alla, jotta raparperit mehustuvat. Poista kansi ja anna kiehua vielä n. 10 min. Anna jäähtyä viileässä mieluiten yön yli. Hillo kiinteytyy kunnolla vasta jäähtyessään.

Kakku sai koristeekseen runsaasti tuoreita mansikoita ja vadelmia sekä glaseerauksen hyytelösokerista.



Toinen kakku oli myös asiakkaan toivemauista inspiraationsa saanut sitruuna- ja mustikkakreemikakku. Siinä on myös samainen vaniljainen kermarahkakuorrutus ja päällä tuoreita pensasmustikoita. Reunan koristelin paahdetuilla mantelilastuilla. Täytteeseen käytin kotimaisia pakastemustikoita.

SITRUUNAKREEMI (riitto 10 hengen kakkuun)
2 munaa
1, 25 dl sokeria
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
1 rkl maissitärkkelystä
50 g suolatonta voita
1,5 dl kuohukermaa

Vaahdota munat ja sokeri teräskattilassa. Lisää sitruunamehu, kuoriraaste ja maissitärkkelys. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee. Nosta kattila liedeltä ja lisää huoneenlämpöinen voi. Jäähdytä hyvin. Vaahdota kerma ja nostele varovasti sitruunakeemin joukkoon.

MUSTIKKAKREEMI (riitto 10 hengen kakkuun)
250 g mustikoita
1 dl tomusokeria
1,5 dl kuohukermaa

Mikäli käytät pakastemustikoita, sulata ja valuta ne ensin hyvin. Sekoita mustikoiden joukkoon tomusekeri ja vaahdotettu kerma.

Palaute oli juhlien jälkeen todella positiivista ja kakut olivat maistuneet vieraille mainiosti. Ja kaikille oli riittävästi. Tässä myös tilaajan juhlista ottamia kuvia juhlapöydästä.





Näitä kakkuja suunnitellessa löysin myös aivan mahtavan kakkupohjan reseptin Myllyn Parhaiden sivulta.

SOKERIKAKKUPOHJA (1 levy)
4 munaa
1 dl tomusokeria
1 dl hienoa sokeria
1 dl erikoisvehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja tai maissitärkkelystä
1 tl leivinjauhetta

Ota raaka-aineet huoneemlämpöön ennen kakkupohjan valmistusta, koska munat vatkautuvat parhaiten huoneenlämpöisinä. (itse kylläkin säilytän kananmunat aina huoneenlämmössä)
Asettele leivinpaperi uunipellille ja voitele se. (kuulostaa tyhmältä, mutta auttaa pohjan irtoamisessa myöhemmin)
Vatkaa puhtaassa kulhossa sokerit ja ja munat kuohkeaksi vaahdoksi (4 minuuttia suurella teholla). Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää varovasti käännellen munavaahtoon. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja tasoita pinta. Paista 220 asteessa keskitasolla 6-8 minuuttia. Kumoa kakkulevy toiselle leivinpaperille jolle on siroteltu sokeria ja anna jäähtyä.

Tästä syntyy sopivasti juuri tuollainen 30x40 cm kakkulevy.

Seuraavalla kerralla kerralla kakkuilu jatkuu, koska tuli toinenkin tilaus samaan ajankohtaan...

www.ideakeittio.fi



6 kommenttia on "Kakkuja kevään tuoreille yliopppilaille osa 1"
  1. Hei
    Kuinka monta satsia sitruuna- tai mustikkakreemiä käytit per kerros?

    VastaaPoista
  2. Nuo mainitut satsit kreemejä riittivät tuohon kuvattuun 40 hengen kakkuun. Suosittelen muuten käyttämään kuohukerman sijaan Flora Vispiä, josta tulee tymäkämpi ja kestävämpi vaahto.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tiedosta. Ihmettelin vaan kun Myllyparas-ohjeen täytteessä on
    kermaa 1 litra ja rahkaa 1 kg. kahteen kerrokseen ja näissä kreemeissä on 1,5dl
    kermaa eikä ollenkaan rahkaa. En ole ikinä ennen tehnyt näin isoa kakkua.

    VastaaPoista
  4. Ohjeessa on sittenkin virhe. Hyvä kun tuli puheeksi. Nuo kreemimäärät ovat alkuperäisessä reseptissä 10 palan kakkuun. Joten kertoimet sen mukaan. Pahoittelut. Tekevälle sattuu. Korjaan tuon kertoimen tekstiin.

    VastaaPoista
  5. Millä kostutit kakun ja paljon kostuketta? Entä päälliset kuinka paljon aineita?

    VastaaPoista
  6. Käytän tällaisissa kakuissa yleensä kostukkeena laihaa marja- tai hedelmämehua. Yleensä sen mukaan mikä sopii kakun makumaailmaan tai mitä sattuu olemaan käsillä. Jos kakku on vaalea sisältä, suosittelen käyttämään myös vaaleaa mehua.

    Kuorrutteiden määrä riippuu tietysti aina siitä minkä kokoista kakkua tekee ja mitä siihen päälle haluaa laittaa. Noissa yllä olevissa on marja päällä 500 g mustikkaa ja hieman enemmän vadelmaa. Yhteen kakkuun taisi mennä noin litra Flora vispiä kuorrutukseen. Riitto riippuu paljolti siitä miten paljon pursottaa reunoja yms.

    VastaaPoista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9

Post Signature

Post Signature